Miten on mahdollista, että eteläkorealainen maailmanloppua odottava kultti onnistui rakentamaan valtavan bisnesimperiumin keskelle pientä Tyynenmeren saarivaltiota? Ei, kyseessä ei suinkaan ole tieteiskirja tai apokalyptisen Netflix-sarjan esittelyteksti, vaan eteläkorealainen Grace Road -kultti on ihan oikeasti pukenut vajaan miljoonan asukkaan Fidžin saarivaltion taloudelliseen pakkopaitaan.
Mutta miksi Grace Road on ottanut juuri Fidžin tähtäimeensä ja minkä takia?
Jotta saisimme mahdollisimman laajan kuvan tilanteesta, kannattaa aloittaa tutkimalla Grace Road -kulttia ja sen alkuperää.

Mikä on Grace Road -kultti ja mistä se on lähtöisin?
Grace Road Church perustettiin vuonna 2002 sen nykyisen johtajan Shin Ok-jun toimesta. Kultti perustaa teologiansa ajatukselle, että Raamattu on kirjoitettu salakielellä, jonka ainoastaan yksi profeetta ymmärtää. Ja tämä profeetta on tietenkin Shin Ok-jun, kuinkas muutenkaan.
Kulttia on syytetty muun muassa jäsentensä pahoinpitelystä. Grace Roadin uskomuksiin kuuluu, että mielenterveysongelmat ja demonit lähtevät ihmisestä pahoinpitelyn avulla. Vuonna 2014 skitsofreniasta kärsivä mies haastoi Shin oikeuteen, kun Grace Road oli sitonut hänet tuoliin ja pahoinpidellyt häntä, jotta mies heidän uskomuksensa mukaan parantuisi.
Vuonna 2018 kultin sisältä vuodettiin videomateriaalia, jossa jäsenet lyövät ja läpsivät toisiaan, jotta demonit lähtisivät heistä.
Pahoinpitelyn lisäksi kultin ex-jäsenet kertovat, että Grace Road käyttää jäseniään hyväkseen taloudellisesti ja ilmaisena työvoimana. Etenkin syytökset ilmaisesta työvoimasta ovat voimistuneet kultin muutettua Etelä-Koreasta Fidžin saarelle.
Pakomatka Fidzille
Grace Road Church uskoo, että tuomiopäivä on aivan kulman takana, minkä vuoksi vuonna 2014 kultti alkoi etsiä paikkaa, jossa selvitä tuomiopäivästä ja nälänhädästä, joka tulee tuomiopäivän jälkeen. Kultti lähetti ihmisiä ympäri maailmaa etsimään paikkaa, jonne asettua asumaan.
Lopulta sopiva paikka löytyi Fidžin saarelta, joka sijaitsee Tyynellämerellä Australian lähettyvillä. Saarivaltio koostuu noin kolmestasadasta pienestä saaresta, joista suurimmat ovat Vanua Levu ja Viti Levu. Saarivaltion väkiluku on noin 840 000 asukasta.
Grace Roadin jäsenet uskovat, että Fidži on luvattu maa, jossa he voivat selviytyä tuomiopäivästä. On kuitenkin selvää, että Fidži valikoitui pakopaikaksi sen sijainnin takia. Etelä-Korean pääkaupungista Seoulista sattui olemaan suora lentoyhteys Fidžille, joten kulkeminen oli helppoa. Ajankohta, eli vuosi 2014, valikoitui sen takia, koska kritiikki koreassa yltyi Shin Ok-junia kohtaan.

Miten saarivaltiosta tuli kulttiriippuvainen?
Kun Grace Road asettui Fidžille, se ei tyytynyt ainoastaan pysymään omissa oloissaan, vaan he perustivat Shin Ok-junin johdolla farmin, jossa he aloittivat maanviljelyn. Tämän jälkeen he perustivat rakennusfirman. Pian firma rakensi taloja sekä yksityisille asiakkaille että Fidžin hallitukselle.
Rakennusfirman jälkeen luontevin tapa laajentaa bisnestä oli alkaa rakentamaan ravintoloita. Kultti omistaa useamman ravintolaketjun Fidžillä, ja ravintoloissa on tietenkin esillä kultin propagandaa. Nyt Grace Road omistaa yli 50 erilaista bisnestä Fidžillä ja se on yksi suurimmista työnantajista saarivaltiossa.
Kultin kasvun mahdollisti myös se, että Fidžin silloinen pääministeri Frank Bainimarama salli pankkien rahoittaa kultin rakennusprojekteja. Vastineeksi Bainimarama sai kultin jäsenten tuen taaksensa.
Jos Grace Road lakkautetaan ja johtajat laitetaan vankilaan, Fidžiltä katoaa monta yritystä, jotka tarjoavat työtä ja talouskasvua saarivaltiolle. Bainimaraman väistyttyä vuoden 2022 vaaleissa, Fidžin hallitus on huomannut ongelman ja yrittänyt suitsia riippuvuutta kulttiin. Tässä ei ole kuitenkaan onnistuttu.
Onko Fidžillä vielä toivoa?
Kultista on mahdollista päästä eroon, mutta kun ongelma on kasvanut suureksi, kuten Fidžillä, ongelman hoitaminen pois päiväjärjestyksestä on entistä hankalampaa. Useista pidätyksistä huolimatta vain muutama kultin jäsen on onnistuttu palauttamaan Etelä-Koreaan. Heidän joukossaan on myös kultin johtaja Shin Ok-jun, joka tuomittiin koreassa vuonna 2019. Kultin otti sen jälkeen haltuunsa hänen poikansa, Daniel Kim.
Grace Roadista eroon pääseminen edellyttäisi sitä, että Fidžin valtio alkaisi tutkia Grace Roadia tarkemmin ja puuttumaan kultin sisällä tapahtuviin laittomuuksiin. Kultin muutkin johtohahmot olisi helppo luovuttaa Etelä-Koreaan oikeudenkäyntiä varten.
Vaikuttaa kuitenkin siltä, että Fidžillä kovempiin otteisiin ei ole haluja. Samaan aikaan Grace Road kaavailee laajentumista toiselle läheiselle saarelle, Naurulle. Grace Road ja Naurun poliitikot ovat keskustelleet kultin rantautumisesta saarelle, jotta Naurun taloudellinen kasvu vauhdittuisi.
Lue myös: Mikä on uskonnollinen kultti?
Lähteet:
Korean Doomsday Sect Gets Rich in Fiji With Government Help
South Korean cult leader sentenced to prison for detaining and abusing followers in Fiji